JHK Fysio

Juhani Myyryläinen

Fysioterapeutti & Koulutettu hieroja


31v Pohjois-Karjalan kasvatti Kiteeltä, joka rantautui Lokakuussa 2021 Näsijärven rannalle Manseen. Samaan aikaan alkoi työt uudessa työpaikassa Fysioavain Oy:llä, jonka toimipiste sijaitsee Lielahdessa kauppakeskus Liken 1. kerroksessa.


Entisessä elämässäni pelasin pesäpalloa aktiivisesti Superpesiksessä asti useamman vuoden ajan. Nykyisin toimin oman vastaanottotyöni lisäksi pesäpallon parissa Hyvinkään Tahkon miesten superpesisjoukkueen fysioterapeuttina, Mansen c-tyttöjen fysiikkavalmentajana, pesäpallon yläkoululeirityksen valmentajana Varalassa sekä pesäpallon urheiluakatemiavalmentajana.


Kiinnostukseni fysioterapiaa kohtaan alkoi aikanaan klassisen kaavan kautta eli omien kokemusten saattelemana. Useat leikkausta vaatineet loukkaantumiset ja niiden kuntoutusjaksot urheilu-urallani opettivat arvostamaan fysioterapeuttien ammattitaitoa. Itselleni fysioterapia edustaa toiveikkuutta, jatkuvaa eteenpäin potkimista ja kehittymistä, uuden oppimista, sekä itsensä ylittämistä.


Koulutus

Fysioterapeutti | Hieroja | Ylioppilas

2018 - Fysioterapeutti AMK
2014 - Koulutettu Hieroja
2011 - Ylioppilastutkinto


Lisäkoulutukset:

2024 - Urheilufysioterpia    30 op

2022 - Urheilufysioterapia; Peruskurssi,
  Kuormitusfysiologia ja paranemisprosessit
 
2021 - Akupunktio- ja triggerpistekoulutus

2021 - C1/C2 Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon peruskurssi  (somty)
2021 - Polven postoperatiivinen kuntoutus

2012 - Liikunnanohjaajan perustutkinto (1v)

JHK Fysio yhteistyössä

- Manse PP juniorit, c-tytöt, fysiikkavalmennus     (pesäpallo)

- Hyvinkään Tahko miesten superpesis, fysioterapeutti     (pesäpallo)

ARVOT

Asiakaslähtöisyys

Teen työtäni sinun kanssasi, sinun voimavarojesi mukaisesti, ottaen huomioon arjen vaatimustasosi. Olen myös velvollinen haastamaan vaatimustasoasi tarpeen tullen.

Ammattitaito

Fysioterapia AMK- tutkinto ja sen jälkeiset lisä-/päivityskoulutukset pitävät yllä ja kehittävät ammattitaitoani.

Ajantasaisuus

Pyrin seuraamaan uusimpia tutkimustuloksia alaani liittyen parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi.

Avoimuus

Pyrin pitämään keskustelun avoimena kanssasi ja olen myös velvollinen kertomaan hoitoosi liittyvistä merkitsevistä seikoista ja huomioista. Minuun voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos jokin askarruttaa mieltä.

Palaute

Otan mielelläni vastaan palautetta positiivisessa sekä negatiivisessa suhteessa. Haluan kehittää itseäni saamani palautteen kautta. Palautetta saa antaa myös hoitojen aikana. Pyrin myös antamaan sinulle avoimesti palautetta hoitoosi liittyen.

Täsmällisyys

Pidetään kiinni yhdessä sovituista tapaamisista ja hoidetaan laskutusasiat asiallisesti. Äkillisen muuttujan kohdalla pyydän kohteliaimmin olemaan suoraan yhteydessä minuun.